Hyvä retkilyhty on olennainen osa retkeilijän ja luonnossa viihtyvän perusvarustusta. Se helpottaa liikkumista ja puuhailua hämärässä, kuten ruoanlaittoa ja leirialueella työskentelyä ja toimii myös mainiona yövalona. Vaikka taskulamppu tai otsalamppu ovatkin hyviä vaihtoehtoja hämärässä liikkumiseen, LED-lyhty valaisee koko leirialueen yhdellä valonlähteellä. Samalla voit ladata taskulamppua tai otsalamppua, jotta ne ovat jälleen käyttövalmiita, kun jatkat matkaasi. Retkilyhdyn avulla voit myös valaista laajan alueen hätä- tai poikkeustilanteessa, mikä helpottaa etsijöitä tai pelastushelikopteria paikantamaan sinut pimeässä.

Muutama vuosi sitten suosituimpia olivat kaasukäyttöiset lyhdyt mutta niiden käytössä on omat haasteensa. Nykyisin lähes kaikki retkilyhdyt käyttävät akku- tai paristovoimaa, ja suosituimpia ovat LED-tekniikalla varustetut lyhdyt, jotka toimivat Li-Ion-akuilla. Valoelementtitekniikka on myös kehittynyt huomattavasti, ja älykkäät LED-lyhdyt ovat nykyään standardi. Ne muistavat mm. viimeksi käytetyn tehotilan, tuottavat neutraalia valkoista valoa tai antavat mahdollisuuden säätää värilämpötilaa käyttötilanteen mukaan, kuten esimerkiksi Fenix CL28R monitoimivalo.

Leirilyhty vai reppuretkilyhty?

Retkilydyt voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään ominaisuuksiensa mukaan kuten leirilyhtyihin ja reppuretkilyhtyihin.

Leirilyhdyt. Hyvät leirikäyttöön tarkoitetut retkilyhdyt tarjoavat pitkän akunkeston, voimakkaan valotehon, laajan valaisualueen ja monipuoliset kiinnitysmahdollisuudet, jotka sopivat erilaisiin leiriympäristöihin. Leirilyhdyt ovat hieman painavampia johtuen niiden hieman suuremmasta valo-osasta ja isommasta akkukapasiteetista. Hyvä leirilyhty valaisee jopa 350 tuntia (esim. Fenix CL30R). Uusilla COB-ledeillä saadaan lyhdystä yllättävänkin kompakteja kuten Fenix CL28R. Yhdistämällä eri lyhtytyyppejä voidaan leiritilaan saada yleis-ja kohdevalaistusta. 

Nykyaikaiset leirilyhdyt ovat myös monikäyttöisiä virtalähteen puolesta. Voit jopa käyttää niitä erilaisella määrällä akkuja. Ne voivat myös ladata muita mobiililaitteita kuten matkapuhelmia, GPS-laitteita antanen niille varavirtaa. Esim. CL30R LED-lyhtyä voidaan käyttää 1-3:lla Li-Ion akulla (18650) monipuolisuus virtalähteen suhteen. Lisäksi voit käyttää lyhtyä myös pakkasenkestävillä akuilla ja saada lyhdyn muutenkin jo pakkasenkestävistä ominaisuuksista kaiken irti. Lyhdyn USB-A liittimen kautta voit ladata muita mobiililaitteita tai vaikka taskulampun akun. 

Reppuretkilyhdyt ovat pieniä ja kompakteja LED-lyhtyjä, jotka ovat erinomaisia pitkille matkoille, joissa painolla todella on väliä. Pienestä koostaan huolimatta nämä nykyaikaiset retkilyhdyt tarjoavat uskomattoman käteviä ominaisuuksia, ja niitä on helppo kiinnittää koukuilla tai jopa magneetilla metallipintaan. Vaikka pienten lyhtyjen valaisualue ei välttämättä yllä isompien tasolle, ne loistavat monipuolisuudellaan, kuten lukuvalo-ominaisuuksilla. Usein ne tarjoavat myös kohdennettua valoa, sillä niiden pohjassa on tyypillisesti oma valotekniikka lukuvaloa tai tietyn alueen valaisua varten. Nykyajan LED-lyhty, kuten Fenix CL26R PRO, on upea esimerkki siitä, mihin kompakti lyhty nykyisin kykenee.

Listasimme myös muita sopivan retkilyhdyn valintaan vaikuttavia ominaisuuksia

Akun kesto ja tyyppi

Lyhdyn käyttöaika ja uudelleenlatausaika ovat kaksi tärkeää tekijää käyttökokemuksen kannalta. Nykyaikaiset lyhdyt latautuvat nopeasti, kuten CL26R PRO, jonka 5000 mAh akku täyttyy noin 3,5 tunnissa (USB-C 5V 2A). LED-lyhtyjen käyttöaika voi olla jopa satoja tunteja pienemmällä teholla. Nykyaikaisissa lyhdyissä Li-ion-akut ovat suosituin vaihtoehto. Tarjolla on suosittuja tyypin 18650 Li-Ion -akkuja, jotka sopivat myös esimerkiksi otsalamppuihin, sekä 21700 Li-ion -akkuja, joilla on suurempi kapasiteetti ja pidempi käyttöaika. 

Pidemmillä retkillä kannattaa varata mukaan muutama extra-akku tai virtapankki. 

Käytön helppous

Kaasukäyttöiset lyhdyt ovat hitaita käynnistää ja vaativat kaasukapseleiden käyttöä, kun taas LED-lyhty on käyttövalmis napin painalluksella. Usein kuitenkin törmätään siihen, että LED-lyhdyn käyttö voi olla haastavaa, erityisesti sopivan valaisu- tai tehotilan löytäminen voi olla vaikeaa. Siksi on tärkeää, että lyhdyn käyttö on mahdollisimman yksinkertaista ja helppoa. Joissakin lyhdyissä eri valaisutiloihin siirrytään kiertokytkimen avulla, mikä tekee käytöstä loogista ja helppoa myös hämärässä (Fenix CL26R PRO). 

Kestävyys ja vedenkestävyys

Lyhtyjen kestävyyteen kannattaa panostaa, sillä se maksaa itsensä nopeasti takaisin. Lyhty altistuu käytössä kolhuille, iskuille, mutta myös lialle ja vedelle. Tästä johtuen useimmat retkeilijät arvostavat iskunkestäviä ja riittävän tiiviysluokan omaavia lyhtyjä. Hyviä tiiviysluokkia LED-lyhdyissä ovat esimerkiksi IP66 ja IP67, joista IP66-sertifiointi tarkoittaa pölytiiveyttä ja suojaa voimakasta sadetta tai vesiroiskeita vastaan. IP67 puolestaan tarjoaa pölytiiviyttä ja suojaa upottamiselta jopa 1 metrin syvyyteen. 

Lisäominaisuudet

Monet laadukkaat LED-lyhtyt tarjoavat käteviä lisäominaisuuksia, kuten elektronisten laitteiden latausmahdollisuuden mutta monesti tärkeimmät ominaisuudet joita todella arvostetaan on niitä jotka parantavat retkilyhdyn perustoiminnallisuuksia kuten valotehon säädettävyys, kiinnitysvaihtoehdot kuten koukut, magneetit tai tripod -eli kolmijalkakiinnitusmahdollisuus, helppo ladattavuus ja lisäakkujen saatavuus.

Toivottavasti tämä juttu antoi sinulle hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja LED-lyhtyjen valinnassa. On myös tärkeää ottaa huomioon omat tarpeesi ja tilanteet, joissa yleensä käytät LED-lyhtyjä.  Jos kaipaat apua oikean LED-lyhdyn  valinnassa tai haluat lisää vinkkejä, asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan sinua. Voit lähettää meille kysymyksiä tämän verkkosivun kautta tai tulla käymään Fenix Store -myymälässämme.